Suomi on tuhansien järvien maa - niitä on yhteensä 190 000. Useimmissa järvissä vesi on vieläpä niin puhdasta, että sitä voisi juoda vaikka suoraan kuksasta.
Joku neropatti meni silti keksimään pulloveden, mistä on vaikea löytää hyviä puolia.
Ensinnäkin pulloveden juominen kuluttaa 800 kertaa enemmän energiaa kuin hanaveden juominen. Toisinpäin ajateltuna itse kukin voi pudottaa energiankulutustaan huimat 99.999% yksinkertaisesti avaamalla pullon sijasta hanan. Energiaa kuluu pullon valmistamiseen, pullottamiseen, kuljetukseen, säilytykseen ja kaupasta hakemiseen. Hanaveden kohdalla tuotantoketju on ytimekkäästi: avaa hana.
Pullovedessä on myös enemmän bakteereja kuin hanavedessä. Auringonvalo ja aika yhdessä liuttovat pulloveteen myös muita kemikaaleja pullosta. Nämä pienet muovinhituset aiheuttavat ihmiskehossa mielenkiintoisia hormonaalisia muutoksia.
Ja kaiken kukkuraksi pullovesi maksaa parhaillaan yli 10 000 kertaa enemmän kuin tavan hanavesi. Se on joskus kalliimpaa kuin bensiini! Eihän tässä ole mitään järkeä!
Miksi pullovesi ei sitten pärjää vertailussa hanavedelle? Totuus on, että suuri osa pullotetusta vedestä on itseasiassa pullotettua hanavettä.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vesi. Näytä kaikki tekstit
perjantai 18. marraskuuta 2011
keskiviikko 16. marraskuuta 2011
3 - Tiskaa astiat ilman juoksevaa vettä
Hanasta tulee vettä noin 10-15 litraa minuutissa. Tämä vastaa suurinpiirtein yhtä täyttä tiskialtaallista.
Matematiikka on siis todella helppoa: Jokainen minuutti, jonka käytät tiskaamiseen juoksevalla vedellä = yksi täysi tiskialtaallinen vettä.
Jos tiskaamiseen menee sinulla 5 minuuttia - ja teet sen ensi kerralla seisovalla vedellä - tulet pienentäneeksi energiankulutusta hämmentävät 80%. Kuten muistamme, veden lämmittäminen on ihan törkeän kallista, joten säästät samalla luontoa ja RAHAA. Laskemalla kuuman veden kulutusta voimme laskea energiankulutustamme valtavasti. Samalla et tule luopuneeksi mistään muusta kuin ylisuuresta vesilaskusta.
Tietenkään yksi tiskauskerta juoksevalla vedellä ei tätä maailmaa kaada, mutta vuositasolla säästö on jo melkoinen! Jos käytämme päivittäin 30 litraa ylimääräistä kuumaa vettä pelkästään tiskien tekemiseen vastaa se vuodessa 10 000 litraa kuumaa vettä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)